Sappeen matkailukeskukselta lähtevä polku laskee Sappeenvuorelta kauniissa metsämaisemissa ja jatkuu kumpuilevassa maastossa kohti Särkijärven laavua. Laavu sijaitsee hienolla paikalla ja siellä on hyvä hengähtää ennen paluumatkaa. Sappeen matkailukeskuksen palvelut ovat lähellä, mikäli laavulla nautituista eväistä ei tule vatsa täyteen tai väsymys yllättää kävelyn päätteeksi.

Pituus: noin 5 kilometriä

Kesto: noin 2 tuntia

Reittimerkinnät: Reitti on merkitty muiden Laipanmaan reittien tavoin sinipäisillä merkkipaaluilla. Reitin alussa kulkee useita reittejä samalla alueella. Sinisiä merkkipaaluja seuraamalla pysyy oikealla reitillä.

Soveltuvuus: Reitti soveltuu lähes kaikentasoisille retkeilijöille. Matkan varrella on kuitenkin joitakin jyrkkiä nousuja ja laskuja, jotka ovat osin kivikkoisia ja juurakkoisia. Etenkin kostealla säällä ne saattavat olla hyvinkin liukkaita.

Sappee-Särkijärvi-reitin kuvaus

Reitti alkaa Sappeen matkailukeskukselta, josta löytyy runsaasti pysäköintitilaa. Reitin alusta löytyy Laipanmaan portti ja opastaulu, jonka jälkeen polku kaartaa oikealle ja lähdetään seuraamaan sinipäisiä reittiopasteita. Polun pohja on leveä ja helppokulkuinen, alkuosa laskee loivasti pitkän aikaa ja välillä on myös hieman jyrkempiä ja kivisempiä kohtia. Metsä on valoisaa ja kaunista, ja siellä on miellyttävää kävellä.

Kun reittiä on kuljettu noin 500 metriä, ylitetään leveämpi latupohja ja pieni kaistale metsää ja tullaan metsätielle, jota lähdetään kävelemään vasemmalle. Metsätie muuttuu myöhemmin poluksi, joka jatkuu paikoitellen melko jyrkkänäkin. Noin kilometrin kohdalla voi halutessaan poiketa polulta oikealle ja käydä tutustumassa Jylhän kirkkoon, joka on kansan nimitys kahdelle siirtolohkareelle, joiden luona uskotaan pidetyn rukoushetkiä.

Valoisaa metsää ja nousuja

Alamäen jälkeen erkanee polku oikealle ja kuljetaan hieman kapeammalla uralla vanhemmassa metsässä. Leveä silta johdattaa kosteamman kohdan yli ja polku kaartaa oikealle. Reitti kulkee kohti valoisampaa metsää ja pohjakasvillisuus on ruohikkoisempaa. Noin puolentoista kilometrin kohdalla on paikoin kivikkoisia ja jyrkkiäkin nousuja, joissa kostealla säällä tulee huomioida mahdolliset liukkaat kohdat. Tämän jälkeen maasto on tasaisempaa, metsä on edelleen valoisaa ja polkua helppo seurata, vaikka ei aina reittiopasteita muistaisi etsiäkään.

Puusiltoja pitkin Särkijärven laavulle

Noin kahden kilometrin kohdalla ylitetään pieni metsätie ja jatketaan polkua, joka pian alkaa laskea jyrkästi ja on paikoitellen kivikkoinen. Mäen alla odottaa penkki pysähtyjää ja tässä on mukava hengähtää ja kuunnella vieressä virtaavan puron solinaa. Tukeva puusilta johdattaa yli puron ja reitillä eteenpäin. Vanhan kuusikon läpi kuljetaan alueen laitaan, jossa kasvaa nuorempaa puustoa ja polun varren saniaiset ja muut kasvit ovat kasvaneet niin korkeiksi, että ne paikoitellen kaatuvat polulle ja voivat kostealla säällä kastella kenkien lisäksi vaatteitakin.

Pienen puusillan kautta lähdetään nousemaan heinikoista mäkeä, jonka päältä käännytään vanhalle metsätielle vasemmalle. Kohta puiden takaa näkyykin jo Särkijärven laavu, joka on mainio taukopaikka ennen paluumatkaa. Eväät voi nauttia nuotiopaikan äärellä ja kuunnella alhaalta kantautuvaa veden kohinaa. Tauolla kannattaa kerätä voimia, että paluumatkalla jaksaa kivuta takaisin Sappeenvuorelle.

Laipanmaa - beautiful throughout the seasons
You can pick berries and mushrooms in Laipanmaa - it's called "the right to roam"

Vaatimustaso ja varusteet:

Tämän reitin erityispiirteenä, verrattuna muihin Laipanmaan reitteihin on se, että se on tarkoitettu kävelijöiden lisäksi myös hevosella ja maastopyörällä kuljettavaksi. On tärkeää huomioida myös muut reitin käyttäjät ja varsinkin hevosia kohdattaessa muistaa käyttäytyä rauhallisesti.

Varsinkin kostealla säällä kannattaa retkelle varata tukevat ja vedenpitävät kengät ja mahdollisesti myös housut, sillä paikoitellen polun vierellä kasvavat kasvit saattavat kastella myös korkeammalta. Jotkut nousut ja laskut ovat paikoin jyrkkiä, juurakkoisia ja kivikkoisia, joten niissä tulee noudattaa erityistä varovaisuutta. Reitti soveltuu useimmille retkeilijöille, mutta henkilöille joiden liikkumisessa on rajoitteita, saattavat jyrkät kohdat olla liian haastavia. Tällä reitillä pitkospuiden sijasta on käytetty leveitä siltoja ja ne ovatkin tukevia kulkea. Sateisella säällä kannattaa kuitenkin huomioida, että sillat saattavat olla erittäin liukkaita.

Reitin kääntöpaikalla on laavu tulentekopaikkoineen, sekä ulko-wc ja puuvarasto.